Koti itsessään

Katkelma Mawlana Rumin ghazalista Maailmoiden kynnyksellä:

Raskas on unesi

taivaankannen kierrosta tullut

pidä huoli elämästä

——–kevein jaloin se juoksee pois

varo raskasta unta!

—

Sydän,

kulje sydänten valtiaan luo

ystävä

kulje ystävän luo

havahdu, vartija

——–eihän vartijan sovi nukkua.

On samaan aikaan niin epäluonnollisen oloista, mutta silti loogista, että yksittäinen, elottomana pidetty paikka voi punoutua osaksi ihmistä. Oma huone oli vielä joskus ahdistava ja luotaantyöntävä paikka. Siellä tiivistyivät unien ja ajatusten maailmat, joitten sivutuotteena tuosta huoneesta tuli samea ja tunkkainen. Se täyttyi mysteereistä. Mielenkiintoisista, toki, mutta pelottavista. Pelkäsin samaa uudesta kodistani, että pakoilisin sitä päivät ulkona viettäen. Etten voisi asua siellä, vaikka edellisen vuoden olin haaveillut juuri omasta kodista.

Muutin noin kuukausi sitten. Heinäkuun alussa. Olin aiemman kuukauden lepäämisen ja sosiaalisten kanssakäymisten välttämisenkin jälkeen edelleen väsynyt. Olin edellisen kuukauden jännityksellä odottanut päivää, jona saisin avaimet uuteen ja ihmeelliseen asuntooni. Päivä koitti ja laatikot kannettiin. Lopulta olin yksin. Kylmien valkoisten seinien ympäröimänä rojahdin pedatulle sängylle. Pelkäsin tulevan kotini ilmapiiriä – sen verran kuin ehdin pelätä. Uusi koti kasvoi minuksi. Hitaasti se lämpeni ajatuksilleni ja mielenmaisemalleni. Lopulta seinät eivät enää olleet kylmät ympärilläni.  Koti täyttyi ajatuksilla ja unilla, mutta lempeämmin ja antoisammin kuin odotin. Syntyi symbioosi aiemman loiseläjäsuhteen tilalle. Suhde, josta voi nauttia ja ansaita.

Kodin vaihtuminen oli lopulta luonnollista. Tai ainakin siihen olin jo tottunut: lapsuudenkotini homehtui, kun vielä olin alakoululainen napero. Muutimme toisaalle. Sitten vanhempani erosivat ja koti vaihtui kahden viikon välein. Lopulta tuo kävi liialliseksi paineeksi. Ehkä siksi en murehtinut muuttoanikaan etukäteen. Vasta, kun istahdin aloilleni omalle penkilleni, tajusin, että olin muuttanut.

Tavanomaisesti sanottaisiin tässä kohdassa: “Ehkä oma koti on ne kaverit, joita teimme matkan varrella”. Omin koti kuitenkin löytyy siitä, kuka on — itsestään. Oman kodin löytäminen on lopulta oman itsensä kanssa toimeen tulemista.

Samoin kuin lähdin pakoilemaan omaa huonettani, sillä siellä tiivistyi minuus, lähtee helposti pakoilemaan kaikkea muutakin, missä minuus tiivistyy. Pakoilemaan itseään.

Koti vaatii usein paikan, ajatellaan, mutta tarkemmin katsoen tuon paikan voi tuntea olevan ennemmin se paikka, jossa ollaan turvassa. Paikka, jossa voi todella syventyä olemaan itsensä – turvallisesti. Ja uusi paikka, johon koti turvallisesti asetetaan, tarkoittaa myös uutta kotia eli uutta minua. Jotten kuulostaisi vallan antisosiaaliselta, on hyvä myös todeta, että oma itsensä voi turvallisesti olla myös turvallisessa porukassa.

Osasin siis ottaa tarpeeksi hyvin vastaan uuden itseni, joka uuden kodin myötä kasvoi. Kodista tuli kotini, koska osasin katsoa sitä ja todeta sen kodikseni. Osasin antaa itseni olla rauhassa.

“Blogin kirjoittaja on kääpiö, joka yrittää kirjailla ajatuksiaan kauniisti ja filosofisesti, mutta kuitenkin epäonnistuu siinä itsensä julkisesti nolaten.”

Juhani ”Jullervo” Roponen